perjantai 31. elokuuta 2012

Uimasa 5

Pe 31.8.12

Tekniikkakurssin viimeset reenit, koutsit katto vielä kaikki uintitekniikat läpi:
- Kroolissa hyvä tekniikka, mutta voisinrauhottaa kauhomisen tahtia ja kun käsi suorana nii liu'uttaa pitempään jolloin ei tulis heti nii hapotus.
- Rinulissa hyvä potku ja liuku (liussa päätä vielä parempaan asentoon), käsiveto liian leviä, sais olla "puristavampi" tiputanssityyliin
- Selekäuinnis vejin käet suorana ku pitäs olla koukussa ja jäykkänä, myös leuka liikaa rinnassa.

Summa summarum: Oma uintitekniikka parani kohisten viikon aikana monen teknisen pikkujutun korjaamisen myötä, nyt ne kaikki pitäs hioa vaan yhteissoivaksi peliksi = pitää tuijotella kaakeleita. Tarkotus on puristaa viikkoaikatauluista aikaa ainaki yhelle uintireenille palauttavaksi/pitempikestoseksi harjotukseksi niin kauaksi aikaa kunnes pääsee puristaan miestä kunnolla päästä.

torstai 30. elokuuta 2012

Uimasa 4

To 30.8.12

Päiväni murmelina, raksapökät vaihtoon ja lennosta kohti uimahallia.
Lämmöksi selekäpotkuja laualla jonka jäläkeen selekäuinnin tekniikkaa räpylöillä ja iliman. Nyt alako kulukeen jo huomattavasti eilistä paremmin. Helepommin pysyy rytmi ku pistää vähä pökköä pesään, mutta hapotus on gaamea.:D

Katottiin myös perhosuinnin tekniikkaa...rytmitys kaks potkua ja käsiveto oli aika hankalaa ku ei oikein päässy pintaan joten käsihommat ei oikein lähteny, mutta delfiinipotku löyty mukavasti.

Taas tunti altaassa, välillä sykkeet aika korkialla, alakaa jo luonnistuu iha jeez.

Yhen asiantuntijan arvio oli, että jalakapöyän kipu voi johtua kireinä olevista pohkeistä (root cause: painitepsuttelu tatamilla loppu kesän alussa ja samalla juoksu lissäänty?), niin oon yrittäny venytellä niitä monipuolisesti nyt muutaman päivän, ei vielä läpimurtoa...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Uimasa 3

Ke 29.8.12

Pari tuntia raksailua ja vauhila uimaan, jossa vartti roolia lämmöksi, jonka jäläkeen asiaan joka pääasiassa rintauintia. Mun sammakosta korjattiin käsiveto, eli ei sivulle vaan alas lyhyenä ja tiukkana, tiukka potku ja liukuuuu. Vähän liu'ussa pää tahto sojottaa liian pystyssä, muuten rintauinti paras "laji" meikälle.

Katottii myös rinulin käännös sekä selekää vähä huomiselle. Selekä oli aika hankalaa ku pukkas vettä naaman joka rööristä sisään. Lasien kans myös säätöä, koko ajana mehmetözilmäinen-fiilis ku silikoonit imasee lasit aika tiukkaan silimäkuoppiin kiinni.:)

tiistai 28. elokuuta 2012

Uimasa 2

Ti 28.8.12

Uintitekniikkakoulu jatku, menin lämmitelleen kroolilla jo etukäteen, vielä on rytmissä hakemista, välillä menee hyvin, mutta välillä takkus (varsinki hapenotto vasemmalla puolella) ja sitten tulee liikaa vettä/liian vähän happia ja rytmi sekuaa.

Alakuun taas potkuja laualla (hapokasta), sitten räpylöiden kans kroolia, eli tarkotuksen keskittyä käsiin jalakojen tullessa vähän niinku itestään. Välillä ihan jees, mahtavan potkun sai kyllä räpylöillä. 25m tuntu olevan vaan maksimi, sen jäläkeen ihan happoilla, ei osssaa tarpeeksi kevyesti ja rennosti vetää...reeniä reeniä.

Katottii myös käännös, luulin, että olis pala kakkua, mutta eihä se ollu, kuperkeikka meni suht oikiaan maastoon, mutta etäisyyden kans seiinän hakemista ja ku sai kuperkeikan mätsäämään seinään niin ponkasu seinästä lähti kohti pohojaa...:D

Sitte potkittii vielä x altaanmittaa rintauintipotkuja, tämä oli meikälle sopiva. Huomenna sitten täysrinulia. Loppuun vetelin vielä muutaman varvin vaparia yrittäen keskittyä tekniikkaan. Tunti ja vartti altaassa, välillä sykkeet aika korkialla, nyt luulis unen taas maistuvan.

maanantai 27. elokuuta 2012

Uimasa 1

Ma 27.8.12

Nyt kun ei pääse täysillä painimaan ja riehkaseen, pitää käyttää "tilaisuus" hyväksi ja kehittää muita avuja. Jo pitempään mulla on ollut mielessä uintitaijon parantaminen, sillä kirkkaimman uintisaavutuksen ollessa edelleen ala/yläasteen pommilla kympistä ja 25m sukellus. Uimamaisteri Jockin ollessa Etelän vetelä, päätin turvautua kunnalliseen apuun ja pääsinkin varasijalta Aikuisten uimatekniikkakouluun.

Pikainen varustetsekkaus osotti, että vanahoista speedoista paistaa mulukku läpi ku olivat jo niin kulahtaneet, joten ehkä kaikkien parhaaksi panin ranttaliksi ja panostin parinkympin uuet ja hotit speedot. Menee ihan varusteurheiluksi, kesän alussahan ostin hammasta purren ne nelijänkympin lenkkarit...

Raksailun päälle illalla ekkoihin reeneihin missä eka lämmöksi uintia omaan tahtiin, jonka jäläkeen liukuja ja asentoon tsekkausta, sen jäläkeen 100m jalakapotkuja laualla. Ei sattana, että hapotti jalat! Siitä sitten vapppaauinnin käsiveon tekniikkaa, missä koin ha-elämyksen. Ennen oon vetäny Weismüllerissa käet sivulta, kun oikeaoppisesti kroolin veto on kaksosanen, ekan veon tulessa MAHAN alta ja toka pukkaa sivulta toisen vesimassan liikkeelle. Tuota hieroin aina 25m pätkissä ja gaameet hapotukset joka veon jäläkeen. Uintiasento pysy hyvänä ja kun homma alako luistaan, alakoin ottaan happia joka kolomannella veolla (tällöin tulee vuorotelleen molempi puoli), rytmi parani "eikä ollu kiire ottaan happia" ja pysty alakaan keskittyyn käen smoothiin veteenmenoon ja ylöstuloon kyynärpää eellä.

EI JUMALAUTA.
Mun uintitaito hyppäs kyllä tunnissa suoraan siniselle vyölle! Aivan eri malliin alako kaakelia viliseen pohojassa, plus ihan mielettömät gas-outit jokkaisen 25m jäläkeen! Mmmmmmahtavaa. Tsilijoona kilometriä ja toistoa olis tietty eessä, että rytmi ja renotus jne löytys, mutta oli kyllä mieletön kehitysaskel. Koko homma makso melekeen kurssimaksun ekalla kerralla takasi.

Tarkotus siis olis oppia uimaan niin, että vois tehä uintiharjotuksia palauttavina/pitempikestosina reeneinä. Weismüllerillä kun ollaan reenin alotuksesta vartin päästä saunassa keräämässä keuhkoja lattialta.:D Eli hyvin lähti, tekniikka alako löytyyn, tissi saa kuntoutusta ja fyysisesti rasittava reeni kaupan päälle. Huomenna jatketaan...

sunnuntai 26. elokuuta 2012

"Vitonen" pihalla

Su 26.8.12

Olikohan kesän viimesiä lämpimiä päiviä, noh tutuissa merkeissä eli raksahommissa meni päivä, sammoihin hikkiin kannoin roguet pihalle ja lämmittelyn jäläkeen:

Metcon:
"Vitonen" 
5 kierrosta aikaa vastaan:
5 Trusteria 40kg
5 Kyynärpäät poloviin (tikapuissa roikkuen)
5 Mave 100kg
5 Heilautus 32kg (silimien korkeuelle)
5 Tiukkaa leukaa

Aika 9:50.
"The Sevenistä" modattu invaversio, kaikki sarjat putkeen ilman repimistä, oikiastaan eka heavy-lift-metconin rintalihaksen repeämisen jälkeen. Peukalo alako puutuun maven peukalolukossa, mikä selevä merkki nostamattomuuesta. Kiva veto.


lauantai 25. elokuuta 2012

Kuntoutus

La 25.8.12

Raksailun päälle kuntoutus, oikiaan reeniin ei riittäny enää potku.

- Tissit, leuat 12-12, telinevoimistelu-keskivartalo,
- Maastaveto => 10*100kg asti
- Clubbellssit + gripperit + kipparikallet kuulantyöntökuulalla

Leuat alakaa tuntuu ihan jeessiltä, mutta tarkotuksella jätän niissäki vielä kunnolla varoja, että "paikat rasvaantuu" ja tissi kerkiää mukaan. Edellisen kerran mavea Kesäkuun puolessa välissä ja tangossa sillo 1*200kg, siitä pari päivää ja rinta repes...:/ Eli pohojilta lähetään siinäki, liikeraat ja posture tuntu hyvältä, mutta vielä maltilla pitää ottaa painojen kanssa tässäki...

Kerrotakoon myös, että kun Tupoksen Couturen autotallista loppu rauta, kävi herra hakkeen multa lissää ja oli raapassu mavessa 1*218.5kg! YYYYIEP, Vaffa härkä!

EDIT: No voenny saatana, UFC 151 Jones vs. Hendo peruttu Hendon hajonneen poloven takia...ja mää ku niin ootin, että yks meikäläisen kaikkien aikojen suokkareista eli vanaha herra Henderson ois lämässy takakäen suoraksi ja Jonesin hilijaseksi. No mutta hey, vanahoilla faittereilla tahtoo aina välillä paikat sanoa jotain muutaku mitä pää tahtoo...;)

EDIT2: Ainii, tänään ammattinyrkeilyä Kemissä ja varastaen "klubin oma mies" Samuli Leppiaho taas pitkästä aikaa kehissä:  "Valkoisen miehen paluu". On iltamalle ainaki nimi paiskattu. :D Tsemppiä Samuli!

perjantai 24. elokuuta 2012

Aamun pukupainit

Pe 24.8.12

Aamusta sambat soimaan ja kevyelle pukupainille, matolla yhteiskunnan koko kirjo työttömästä Poliisin ylipäällikköön. Painittii 2minsan kierrolla teknisiä eriä, PSH puhalteli pilliin ja Alfamale kävi soittaan suuta. Välillä katottiin temppujen yksityiskohtia. Viimenen parikytä minsaa LohiJiin drillejä: gaardinohitus Keskiviikolta + legdragohitus sekä sproolista alta painipoistulo. Loppuun tissin kuntoutus ja niskat.

Kova hiki tuli kuten normaalia.
Fyysisesti nämä "invapainit" ei oo kuormittavia, mutta taidollisesti ja pääkopan hyvinvoinnin kannalta 100% sätisfäcsön garantiit.

Viikonloppuna kovatasoinen Naamalukko-turnaus Jyväskylässä, tsemppiä Oulun kisaajille matseihin!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Lohisoppaa lounaaksi

Ke 22.8.12

Lounaspainit LohiJiin kans, invarajoitteet huomioon ottaen, eli tunti teknistä rollia iliman maaddogia. Drillattiin gaardinohitusta ja kateltiin diiphallffin detaljeja.

LohiJay edustaa versiota 2.0 OulunVoimapainin ottelijoista, eli survomiskyvyn lisäksi löytyy todella leveää ajatusta tekniikkaan, joten mahtia oli rullata, huippuhiet kaupan päälle tietenkin. Tissi ei haittona näissä paineissa ollenkaan.

Illasta tarkotus rykässä (kivuliaat) huollot.

tiistai 21. elokuuta 2012

Inva-Karen pihalla

Ti 21.8.12

Lounasjumppa:
- Tissin kuntoutukset (mm. leuat eri otteilla 10-9-8 hallitusti ja RV 40kg asti!)

Metcon:
"Karen"
150 * Wall ball shot 10kg (2.5metriin)

Aika 7:20

Reilu 7 viikkoa operaatiosta ja ekat rinnallevetotestailut, tuntu hyvältä, rytmi ok ja liikkuvuus ok. Mutta painot pitää pittää maltillisina vielä viikkoja...Karenissa pallo 2.5 metriin (speksi taitaa olla +3m) pelaten tissi-safetyllä, eka tais mennä 40 toistoja jonka jäläkeen pilikkoin 10-20 sarjoiksi, jalat jakso hyvin, yläropisto alako piimiin niinku arvelinki. Mukava veto silti.

Kaikesta huolimatta on pitänyt kiirusta ja säät o sallineet ulukoraksailun, niin reenit + huollot menneet nyt parisen viikkoa puolivaloilla. Varsinkin huoltoihin pitää nyt tsempata. Jalakapöyässä ei kohennusta, jatketaan senkin ropaamista...:/

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Pikanen pihaveto

Su 19.8.12

Kesäkelit jatku viikonloppunaki, nii piti käyttää hyväksi ja raksata pihalla, takaiskuna mm. ampiaisenperkele pisti pohkeseen ai vidduuuuuuu. Tankki oli vaa kunnon jumpalle aika tyhyjä, mutta pikku veto kuiteski maalin kuivumisen välissä:

- Kuntoutukset + leukoja jo iliman kuminauhaa + invapunnerrukset
- Tempausvala kuntoutushengessä 15*20kg, 15*30kg, 15*40kg, 15*50kg

Metcon
Toistot 21-15-9
- Etuheilautus 32kg
- Polovet kyynärpäihin

Metconissa toistot putkeen, roikuin tikapuissa leuanvetotangon sijaan varmuuen vuoksi vielä, että ei tuu liikaa vetoa oikialle puolelle, kivasti nousi sykkeet ja grippi piti yllättävän hyvin.

Tempausvala alakaa tullee jo heleposti tissin stabiloitua jo pikkasen, mutta babystepseillä ja maltilla lähetään tuleen taas pikkuhilijaa kohti ultimaattum tavotetta eli 15*kehonpaino OHS. Enari taitaa olla tällä hetkellä 3*85kg, eli vielä on matkaa.:D Tässä kuiteski pätkä minkä oon tainnu panna enneki: 15*kehonpaino tempausvala

torstai 16. elokuuta 2012

Hikipainit

To 16.8.12

Sutisterin ja Tikin kans tunnin lounaspaineilla, rollailtiin ja kateltiin perusjuttuja.
Nätisti ku ottaa ja "vasemmalla käellä", niin ei tissi haitannut menoa juuri yhtään, välillä pitää ottaa varman päälle ja muistuttaa kaveria invalidiuesta. Koko viikko pihahommissa + painien jäläkihiet = Katkarapuna kuten paraski brittituristi.

Jätkät veti kevyesti roidrage-hengessä keskenään sparreja, ja Tikin atleettisuus ja vanahat painimeriitit tuli taas esille.:) Miehen painirekordi on 1-1 voiton ollessa selätys meikästä koulujenvälisissä painikisoissa!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

MWE gone bad!

Ma - Ti 13.-14.8.12

Kovvaa rakentamista ja väliin semi-kuntoutuksia mm. normileuoilla (veto edelleen varovainen ja vasemmanpuoleinen). Oli vaan niin KUUMA raksailla, että sandaaleissa hölömö vetelin ja sehän on kostautunu palikoitten ja työkalujen tippumisena varpaille ja varpaat näyttää ihan pianon koskettimilta...

Ke 15.8.12

Kuuman kosteat ja hikiset brankkarit Tiki ja SU-TI in-da-house, niin sehän oli bloginörttireenin paikka!
Reenipaikkana Oulun toiseksi kovin CF-mesta eli CrossfitOulu.

Lämmöksi häröilyt ja soutu, sitten Tikin junailemaan "MWE-gone-bad"-metconiin, josta tein invaversion:

Yhteensä 3 kierrosta.
Jokaista liikettä 1min, jonka jälkeen 1min lepo kierrosten välissä
- Airdyne
- GHD-mahat
- Yoke-kävely 100kg
- Battleropes
- Prowler-kelkan 20kg työntö

Uuuuuh! My leegs aa burning, mahtiveto!
Todellista välinekarkkia ku lähes kaikki youtubesta tutut MMA-härpäke-oheisliikkeet yhessä reenissä.

Onse CF Oulun sali vaan huippupaikka reenata. Näätän Autotallin ollessa "invite-only" voin suositella Crossfit Oulua teille kaikille tavan paisteille.:)


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Jusat

Su 12.8.12

Raksailun päälle NA.

- Tempauskyykky 15*20kg, 15*30kg, 15*40kg
- Etukyykky 3*100kg, 3*105kg, 3*110kg
- Hyvvää huomenta 3*40kg, 8*50kg, 8*60kg

+ Tissin kuntoutus.

Tempausvaloissa alako oleen jo stabilisuutta yläropistossa, etukyykky taas oli raskas jostain syystä vaikka kevyt viikko alla.

lauantai 11. elokuuta 2012

NA:han eka Suomen Mestaruus!

La 11.8.12

Raksailun jäläkeen peruskuntoutus tissille.

Tännään järjestettiin Kiimingissä leuanveon Suomen Mestaruus-kisat.
Oma osallistuminen piti perua jo aikaa sitten, mutta jäläkikasvu halus kisata ja hänen kova harjoittelu palakittiinki Suomen Mestaruuella ja komialla pokkaalilla! Muutama hylätty toisto tuli, mutta oman ennätyksen tekeminen arvokisoissa satapäisen yleisön eessä oli kova suoritus.


Jäläkikasvua kuulema jännitti "vähäsen", iskää ehkä vähän enemmän.:)

perjantai 10. elokuuta 2012

Rollit

Pe 10.8.12

Lämmöksi varjonyrkkeilyä ja kuulaa, jonka jäläkeen Derrickin kans KEVYTTÄ mattorollia 50min putkeen. Ei-homolla tavalla, vaan miehekkäällä latinotavalla. Loppuun kuntopalloa ja pikkuniskat.

Olipa kivvaa.
Amatimiehen kans sopivalla temmolla nättiä niin ei muistanu tissiä ollenkaan. Jalakapöytä se vaan on kipiä perkele. Tulehuskipulääkekuuri ja jalan rasituksen välttäminen nyt päällänsä...:/

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lepo ja kuntoutus

Ma - Ke 6.-8.8.12

Tissin kuntoutusta kuminauhalla, tangolla, pikku painojen pyörittelyllä ja kuminauhaleuoilla.
Tänään nilikutin keskiropan ja gripperit.

Jalat ollut kyllä todella kohomeessa, aika kivuliaita foam-rollaus-sessioita ollu iltasin...Vielä huilia myös jalakapöyän takia joka kipiä.:(

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kyykky + tuskandiisselinen metcon

Su 5.8.12

Yllättävän kuuma päivä Pohojosessa niin oikeita töitä koko päivä.
Illasta sammoilla hikkiillä peruslämmittelyn jäläkeen CF Oulun Perjantain WODin kimppuun:

- Syväkyykky 5*100kg, 5*110kg, 5*120kg

Metcon:

  • 60 boksihyppyä (60cm)
  • 50 Trusteria 20kg
  • (40kg Wallball jätin pois ku vielä liian raju tissille)
  • 30 Tempauskyykky 20kg
  • 20 Burpee (iliman punnerrusta eli invanytkäytyksellä ylös)
  • 10 (5+5) Turkkilainen ylösnousu 8kg (tämäki varovasti tissin takia molemmilla käsillä)


Aika 14:59.

Jo kyykyissä oli aistittavissa jalakojen paalia, 5kg nousuilla piti lähtä lämmitteleen tangolla 100kg asti että paikat aukes..Metconiin sitten pelonsekasilla tunteilla, eli palijon kyykkämistä ja päänyläpuolisia liikkeitä, joissa yläropisto on tällä hetkellä ihan hukassa. Miehessä oli tänään vaan yks vaihe, se oli hias diisseli. Trusterit oli pahin, emäntä kävi juoksun kans NA:lla kurkkaan ku oli kuulu ähinää, että taasko se ukko hajos.D

Oikia jalakapöytä joinain päivinä parempi, tänään taas kipeämpi. Pitäskö se nyt vaan tunnustaa ja käyä hakkeen silleki jou vammadiagnoosi samaan läjään...:(

Nyt pitää antaa kuiteski jaloille muutama päivä huilia.

perjantai 3. elokuuta 2012

Rollin

Pe 3.8.12

Sa-lil-le.
Vähän varovaista drillausta ja kevyitä rollailueriä Alfamale-Tomin, Kimbon ja Aleksi3:sen kans. Sitten alako Puuseppähierojan Perjantain Toivotut, joiden alakuosan kehonhallinnoissa ja jalakoihinmenojen drillaamisessa roikuin mukana miten pystyin. Niskoja ja kuntopalloa myös.

On se mukavan hirviää käyä painisalilla.
Vaihtelua tämänhetkiseen invareeniin ja saa taas pienen purasun meikän lempipuuhasta...ja toisaalta raastavan tuskanen status-tsekkaus omasta tilanteesa ku kattoo sarvien hikistä menoa matolla.

torstai 2. elokuuta 2012

Kuntoutus pikku hielä

To 2.8.12

Normi lämmittelylenkki, päälle kuminauhat + kuntoutushengessä pari kiekkaa
- 10 * Boxihyppy (korkia)
- 25 * Pena tangolla
- 10-15 * Kuminauhaleuat eri otteella

Päälle:
- 25*Trusteri tangolla ==> Ravistelu ==> 25*Tempausvala tangolla

Loppuun pikkuniskat ja gripperit.
Trustereissa ja tempausvaloissa alako loppuun käsistä paukut.

Tsekatkaas tämä Iltasanomien juttu.
Hmm....JÄRKYTTÄVÄT kuvat. Mit vit?!? Ainakin tuossa IS:n jutussa olevat kuvat on ihan normitouhua lasten telinevoimistelussa Suomessakin. Noin sata kertaa Kiinassa käyneenä oon nähäny oikeasti järkyttäviä mestoja. Toki (lasten ja nuorten) huippu-urheilutouhu Kiinassa muuten on varmasti "järkyttävämpää", mutta tuosta uutisoinnista vaan tulee taas mieleen aikonaan vapaaottelusta olleet ihmiskukkotappelu-jutut ja lopetukset häkissä lyömällä tangolla tm. (= armbar).:)


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Raksilan mäki

Ti 31.7.12


Tissin kuntoutus.


Ke 1.8.12


Juosten Raksilaan missä uimahallin takana oleva mäki 10 * iskien, päälle puitossa old-skuul mahat + selät ja juosten NA:lle, yht 1.5h.


NA:lla kuminauhaleuat, pena tangolla ja muutama kiekkaa for quality
         - 10+10 Side bend(molemmissa käsissä kahavakuula ja tehtiin kylykiä)
         - 40 Flutterkick (2-count) (selekä maasa ja jalakojen nostoa vuorotellen
         - 40 Mountain climber (punnerrusasennossa jalakojen saksaus vuorotellen)


Tännään kävin myös leikkauksen jäläkeisessä lääkärikontrollissa. Leikkauksesta nyt 5 viikkoa ja lekuri sano:"Pectoralis jänteet symmetriset, liikkuvuudet hyvät, lihasvoima ei vielä täysin palautunut, lihasmassa hävinnyt, isot arvet." No, itehän arvet teki.:D Toipuminen etenee siis hyvää vauhtia, mutta olihan se rain-check ku lääkäri korosti, että 3kk leikkauksen jäläkeen pitää malttaa ottaa hissusti, että jänteet ja varaosat kiinnittyy kunnolla. Täyspunnerrukset on esim. nounou. Ite arpi voi olla (ja onkin) vielä pitkään kipiä. 3kk jäläkeen sitten nousujohteista voimareeniä, 6kk jäläkeen vasta painimaan. Huoh.